Etusivu / Uutiset
Yhtye
Biografia
Keikat
Julkaisut
Musiikki ja video
Kuvat
Kontakti
Linkit
Vieraskirja
Foorumi
in English
 

Uutisarkisto

26.5

Vapun jälkeistä tiistaita..

Päivän Aamupostissa näkyy olevan vihdoin juttu tulevan videomme teosta. Videohan kuvattiin jo maaliskuussa, ja sen pitäisi olla valmiina tämän viikon aikana. Samoin vihdoin selkenee levyn julkaisukuviokin. Siitä lisää ensi viikolla. Masterointiin tehtiin vielä muutama muutos ja ne ovat valmiina ilmeisimmin vloppuun mennessä. Laitetaan ensi viikolla uutta maistiaista meidän MySpaceen. Sieltä voi kätevästi kuunnella myös muita rallejamme.

Keikka 10.7 @ Darkside Club, Helsinki. Lisää infoa tästä myös kohta

1.5.2009

Vappua!

Ensi viikon perjantaina 8.5 soitetaan siis Hyvinkään Ammattioppilaitoksella järjestettävässä Hewinkää s heavy lesson- tapahtumassa. Tarjolla hkääläislähtöistä räimettä isolla kädellä. Mukana mein lisäksi Scarecrow, Spiriticum ja Harha.
Tapahtuma alkaa klo 18.00 ja soittoajat seuraavat:

19.00 Harha
20.00 Scarecrow
21.00 Spiriticum
22.00 Kiana

Liput 4e. Tapahtuma on ikärajaton ja päihteetönkin vielä! Vapun jälkeen tuskin maistuisikaan.. pä.

13. huhtikuuta 2009

Paljon asiaa!

&AUMLänestä meitä Radio Rockin skabassa. Palkintona olisi kaikkia hyvyyksiä, jotka kyllä kelpaisi meille. &AUMLänestä ja tsekkaile skaba T&AUML&AUMLLT&AUML!

Debyyttilevymme Abstract Entity menee masteroitavaksi 21.4 Chartmakersille ja levyn masteroi Svante Forsbäck. Myös levyn kansitaide on about valmiina. Julkaisusta olisi siis valmiina ja se koetetaan saada ulos pikimmiten. Ennen sitä varmaan vielä yksi MySpace- maistiainen.

Perjantaina 17.04 Hyvinkäällä, ravintola pelikentässä lauteilla me, grendel, coredust ja dogeyegod. Liput 5e. Luvassa siis niistoa neljän bändin voimin pikkurahalla. Ei kannata missata!

Meitin MySpace meni uusiksi ja siellä on nähtävissä jo tulevan levyn kansitaidettakin. Beloved Addiction- maistiainen on saanut jo pitkälle yli 2000 soittoa. Se on hyvä se. Kohta muuttuu myös kotisivun layout.

Ja vielä. Hyvinkäälle järkkäillään raskaamman rockin häppeninkiä, joka tottelee nimeä Hevinkää ´s heavy lessons ja esiintymässä ainakin me, Scarecrow ja Spiriticum. Päivämäärä 08.05 ja homma järjestetään Hyvinkään ammattioppilaitoksen salissa. Tapahtuma on ikärajaton ja liput maksavat 3e. Lisää infoa sitä mukaan kun sitä meille asti tippuu.

Pingviinidokumentin murtamana

Jarno

13. maalisikuuta 2009

Pikainen liveveto

Soitetaan tänään perjantaina Tervakoskella, ravintola Wanhassa Mestarissa. Keikka tuli tietoon eilen, joten kiirettä pitää. Menemme tuurailemaan peruuttanutta artistia. Grendelin kanssa siis vedetään. Tulkee kahtoon.

Lauantaina alkaa uuden musiikkivideon nauhoitukset. Odotukset korkealla. Saapa nähdä miten mein käy. Ja niin, pelikentän keikka on siis jo perjantaina 17.4. Ei lauantaina, kuten aiemmin ilmoiltiin.

Eipä muuta, vloppuja kaikille!

Jarno

19. helmikuuta 2009

Uusi biisi online

Lisättiin uusi biisi meidän MySpaceen Ralli on nimeltään Beloved Addiction ja löytyy tulevalta debyyttilevyltämme. Tsekkailkaa meno.

Virgin Oilin keikan soittoaikamme on ~ 21:40 ja ovet aukeavat klo 21:00 joten tulkaahan ajoissa paikalle!



7. helmikuuta 2009

Moro

Hiljaista on ollut näiden sivujen päivityksen kanssa. Tämä johtuu lähinnä siitä, että sivujen piti mennä uusiksi jo lokakuun alussa, mutta ne olivatkin suunnitelmat, jotka menivät hieman uusiksi. Nyt uudet sivut ovat kuitenkin työn alla ja ne tulevat myötäilemään tulevan debyyttipitkäsoiton kansitaidetta. Paljon on tapahtunut sitten edellisen päivityksen. Ensinnäkin, meillä on uusi basisti. Osku Nyman päätti lyödä hanskat naulaan jo jonkin aikaa sitten. Vakiolausunto: Tähän ei liittynyt mitään erimielisyyksiä, eikä muutakaan, mistä olisi jäänyt mitään kenellekkään hampaankoloon. Kiitokset Oskulle kolmesta vuodesta ja lukuisista keikeistä etc!

Ei pidetty kiirettä uuden basistin etsimisessä, kokeiltiin muutamia soittajia. Oli aikaa tehdä homma rauhassa, sillä keikkoja ei studion takia voinut tehdä oikein muutenkaan. Basisti löytyikin kuitenkin aika läheltä. Mika Björkholm on jo aiemmissa yhteyksissä soitellut Wellun ja Antin kanssa kimpassa ja totesimme muutamien treenien jälkeen, että se on siinä. Mika on monipuolinen ja idearikas basisti ja täydentää sointiamme hyvin ja tarkasti.

Sitten debyyttialbumista. Se on osaltamme valmis ja miksauskin on melkeinpä tehty. Tuottajamme Lari Takala tekee vielä viimeisiä napinvääntöjä ja se on siinä. Levyn julkaisuun liittyvistä kuvioista lisää pian. Tästä levyn teosta tuli aika helvetin pitkä projekti, mutta ei haluttu kiirehtiä, eikä meidän ja studion aikataulut menneet aivan yksiin. Ollaan kuitenkin enemmän kuin tyytyväisiä siitä, miltä meno kuulostaa, eikä malta odottaa, että saa sen lätyn käteen. Biisien nimet voisi kai laittaa tänne jo näkyviin. 13 biisiä nauhoitettiin ja tällä hetkellä väännetään, mitkä ralleista pääsee levylle. Kokonaisuus alkaa olemaan hahmotettu, samoin levyn nimi.

Sitten muutama varmistunut keikka:

Pe 27.02 @ Virgin Oil, Hki kera Rytmihäiriö, Grendel ja Witheria, Liput 5/8e
La 18.04 @ Pelikenttä, kera Grendel, Dogeyegod ja Coredust

Keikkoja päivitellään lisää pian. Mitäs muuta, niin, kuvataan video maaliskuun alussa Tuusulan luonnonkauniilla alueella. Tästä lisää pian. Levyn myötä uusiksi menee myös meidän MySpace

Olikohan muuta, eipä kai. Palataan pian.



20. syyskuuta 2008

Ensi viikonlopun Hellboat metalfestin soittoaikamme on klo 23:00, Ravintolalaiva Wäiski avaa ovensa klo 21:00. Tervetuloa!

5. syyskuuta 2008

Mor. UUSI BIISI ONLINE

Perjantain kunniaksi päätettiin lätkäistä uusi biisi kuunneltavaksi MySpaceen. Biisin työnimenä on Son Of The Dawn ja kyseessä on vielä raaka miksaus rallista, miksataan kaikki sitten lopullisesti valmiiksi kun saadaan loput biisit siihen kuntoon, että ne voidaan miksata. Päätettiin kuitenkin laittaa ralli kuunteluun, kyllä siitä selvää saa jo, että missä mennään. Ja johan edellisestä onkin tovi.

Studiossa on sujunut loistavasti, Jani on tämän viikon hoitanut huutolauluja purkkiin ja homma toimii. Nyt pidetään parin viikon tauko studiosta, jotta saadaan aikataulut sopimaan paremmin ja päästään treenaamaan myös kimpassa. Iso nippu uusia biisejä jo kasassa ja vanhoissakin uusia sovitusteknillisiä juttuja.

Jarno

5. syyskuuta 2008

Mor. UUSI BIISI ONLINE

Perjantain kunniaksi päätettiin lätkäistä uusi biisi kuunneltavaksi MySpaceen. Biisin työnimenä on Son Of The Dawn ja kyseessä on vielä raaka miksaus rallista, miksataan kaikki sitten lopullisesti valmiiksi kun saadaan loput biisit siihen kuntoon, että ne voidaan miksata. Päätettiin kuitenkin laittaa ralli kuunteluun, kyllä siitä selvää saa jo, että missä mennään. Ja johan edellisestä onkin tovi.

Studiossa on sujunut loistavasti, Jani on tämän viikon hoitanut huutolauluja purkkiin ja homma toimii. Nyt pidetään parin viikon tauko studiosta, jotta saadaan aikataulut sopimaan paremmin ja päästään treenaamaan myös kimpassa. Iso nippu uusia biisejä jo kasassa ja vanhoissakin uusia sovitusteknillisiä juttuja.

Jarno

17. elokuuta 2008

Eyooh

Kesä melkein vierähti ja ollaan oltu suht ahkerana, mitä nyt heinäkuu "levättiin". Ollaan siis oltu studiossa pitkin kesää, tehdään debyyttialbumia Rockstar productions - studiolla. Tällä hetkellä alkaa olla pannut ja kepit aikalailla narulla, ja seuraavaksi urakkansa aloittaa Jani ja Gusse. Homma on tähän asti mennyt aika putkeen. Suut on muikeana. Taidetaan lisätä nettiin vihdoin hieman makuja siitä, missä mennään tällä hetkellä.

Ja sitten keikkiasiaa. Soitetaan pe 26.9. Hellboat-festissä ravintolalaiva Wäiskissä Helsingissä, mukana myös Riksun Doomipeikot Saattue sekä Hanging Garden. Festit jatkuvat myös lauantaina, jolloin lauteilla mm. Serene Decay. Kianan iloiset messipojat toivottavat kaikki tervetulleiksi itämeren kuumimmalle porauslautalle.

Jarno/Kiana

5. toukokuuta 2008

Leijonat otti ja meni semifinaaleihin lätkässä. Tämä tarkoittaa sitä, että Hyvinkään keikan (16.5.) aikataulu menee hieman uusiksi ravintolan tahtoessa näyttää myös lätkämatsin.

SIISPÄ

SERENE DECAY JO KLO 19.15!
KIANA SUOMI-VENÄJÄ PELIN JÄLKEEN.

Luvassa siis liveveto, sekä uusien nauhoitettujen biisien ennakkokuuntelut. Tulkaahan ajoissa paikalle!

25. huhtikuuta 2008

Ja lisempää keikkiä.

Perjantaina 16.5 veto Hyvinkäällä Medicin Manin yläkerrassa. Ollaan oltu studiossa on/off tässä pitkin kevättä ja ajateltiin, että ennakkokuuntelutetaan tota uutta nauhoitettua materiaalia samalla. Biisien varsinaisesta julkaisemisesta etc. informoidaan erikseen, mutta sen tiedämme jo, että aikasta pian saadaan ralleja jakoon. Suut muikeana.

Illan aloittaa Serene Decay. HUOM! Medicin Manin sijainnista johtuen eka bändi aloittaa jo Klo 21.00! Eli ajoissa paikalle. Pannaan lisää infoa vielä lähempänä!

- Kiana

25. huhtikuuta 2008

Kato minkä teki.

Vähän nopealla aikataululla, mutta soitetaan perjantaina 2.5. Lahdessa Ravintola Rockissa. Hyvää putkea on turha katkaista vielä perjantaina, joten tulkeehan mestoille. Jalo kiitos myös kaikille, jotka olivat katsastamassa muutamaa viime vetoa sekä Helsingissä että Keravalla. EMF potki ,,/

Ja pienenä Offtopiccina, lauantaina 3.5 Medicin Man ravintolan alakerrassa Hyvinkäällä esiintyy akustisesti Raiska ja Mammutit. Saattaa tulla
sanomista...

- Kiana

8. maaliskuuta 2008

Kiana rymistelee 5.4. Helsingin Kantiksessa. Mukana menossa Serene Decay.

Kiana on mukana EXTREME FINLAND FEST 2008 minitourilla. Ensimmäiset karkelot järjestetään 18-19.4.2008 Keravan Biliksellä. Kiana on lauteilla lauantaina 19.4.2008. Katsasta ohjelma ja lisäinfot EFF2008!
Saapukaahan paikalle viihtymään!

15. helmikuuta 2008

Uutta Kianaa voi käydä ennakkokuuntelemassa Finnish Metal Expon messualueella, Rockstar Productionsin ständillä. Miksaukset vielä vähän kesken, mutta kyllä niistä makua saa, että missä mennään.

22. tammikuuta 2008

Lisätty kuvia studiosta.

4. tammikuuta 2008

Kato minkä teki!

Uutta vuotta kaikille. Ollaan oltu terhakkaina studiossa kulunut vuodenvaihe ja eilen Jani aloitteli vokaaliosuuksia. Julkaistavien rallien työniminä toimivat Sonic Mamba, Njärästys sekä Janisto. Homma on sujunut tähän asti ilman suurempia ongelmia. Mukana on ollut myös videokamera, jolle on tarttunut kinkunrasvojen lisäksi myös jotain ehkä sivuillekin tulevaa pätkää. Kattotaan, jos vaikka saisi aikaiseksi lisätä jotain.

Ainiin, keikkoja päivitellään sivuille kohta.

- Kiana

27. marraskuuta 2007

Yargh!

Meillä oli vähän vapaa-aikaa (lue tylsää), joten kehiteltiin tekemistä. Päätettiin kokeilla omia biisejämme akustisina versioina. Suhteellisen
mielenkiintoista hommaa.. Näistä sessioista ei hirveästi muistikuvia jäänyt, mutta päätettiin lisätä yksi näistä tekeleistä MySpaceen. Sai
Scars aika uudenlaisen ilmeen.

Sitten toinen juttu. Mennään studioon 17.12. Lisää tästä sitten myöhemmin. Uusia biisejä on läjässä aika lailla. Ja tosiaan nyt lavvantaina piiskataan riksussa, kellarissa. Helvetin pikkujoulut.

- Rakkaudella, Jarno

10. marraskuuta 2007

Kiana esiintyy Metal Over Riihimäki -tapahtumassa Riihimäen Club Kellarissa 1.12. Mukana myös Bloodride.

24. lokakuuta 2007

Saksankielinen arvio Reflections-EP:stä osoitteessa powermetal.de. Vapaa suomennos löytyy täältä.

8. lokakuuta 2007

Lahden keikka on valitettavasti peruttu. Syynä sairastapaus. Yritetään paremmalla onnella ensi kerralla.

16. elokuuta 2007

Kiana esiintyy Helsingin On The Rocksin Roster-klubilla maanantaina 27. päivä kuluvaa kuuta. Kaikki paikalle kattelemaan!

1. elokuuta 2007

Tiedoksi kaikille, että Kianan ensi viikonlopun soittoajat ovat seuraavat: Hämeenlinna klo 21.20 ja Lahti klo 23.00.

18. heinäkuuta 2007

Keikat Hämeenlinnassa (3.8.) ja Helsingissä (15.1.) varmistuneet. Tarkemmat tiedot Keikat-sivulla.

Ja muistutetaan vielä, että 25.7. Kiana rouhii Tampereen Infernossa! Mukana Renoise.

10. toukokuuta 2007

Keikat Turkuun ja Tampereelle varmistuneet syyskuulle. Tarkemmat päivämäärät löytyvät Keikat-sivulta.

7. toukokuuta 2007

Varmistunut keikka Tampereen Infernossa 25.7.

6. toukokuuta 2007

Haastattelu Get in the Pit -metalzinessä. Äänessä Jani, Antti ja Wellu.

5. toukokuuta 2007

Kiana selvitti tiensä Big Boom -bändiskaban finaaliin! Finaali järjestetään torstaina 10.5. Jyväskylän Lutakossa.

28. huhtikuuta 2007

Kiana soittaa Pre-Pellavarock-tapahtumassa Lahden Torvessa 4. elokuuta. Lisää tietoa Pellavarockin nettisivuilta.

24. huhtikuuta 2007

Reflections Imperiumin arvostelussa.

Tiedoksi myös, että 4.5. Tampereella, Nuorisokeskus Vuoltsussa järjestettävän Big Boom -skaban semifinaalin soittoaika pyörii siinä klo 21 hujakoilla. Saapi tulla kannustamaan!

23. maaliskuuta 2007

Pari keikkaa varmistunut. Ajankohtaisempi niistä on lauantaina 31.3. Riihimäen Kellarissa. Lauteilla myös UltraMayhem Org. Kaikki paikalle!

17. maaliskuuta 2007

Kianan esiintyminen Medicin Man Openissa on valitettavasti peruuntunut.

14. maaliskuuta 2007

Kiana esiintyy Big Boom 2007 -bändikilpailun semifinaalissa Tampereen toimintakeskus Vuoltsussa 4. toukokuuta.

9. maaliskuuta 2007

Kiana on Finnish Men In Music -sivuston kuukauden bändi maalis- ja huhtikuun ajan. Kiitos kaikille äänestäneille! Haastattelu tulossa FMIM-sivuille pian.

Myöskin pari keikkaa varmistunut. Tarkista tilanne Keikat-sivulta.

5. helmikuuta 2007

Äänestä Kianaa kuukauden bändiksi ja tutustu samalla Finnish Men In Music -sivustoon.

1. helmikuuta 2007

Yksi tuleva keikka lisätty: Kiana soittaa Hyvinkään Klubilla 13. huhtikuuta.

25. tammikuuta 2007

Äänestä Kianaa Femmagaalan yleisöäänestyksessä.

20. tammikuuta 2007

Reflections-arvio osoitteessa Noise.fi.

18. tamikuuta 2007

Tuore Kianan haastattelu Stalkermusic-sivuilla. Aiheena mm. Reflections-EP, äänessä Jarno ja Wellu. (Suoraan haastatteluun tästä.)

9. tammikuuta 2007

Reflections-EP:n sanoitukset lisätty tänne.
Lisätty myös ensimmäinen Kiana wallpaper kuvat-osioon.

4. tammikuuta 2007

Uudet sivut viimein avattu.

Kianan tuorein julkaisu, neljän kappaleen EP Reflections on ollut jo hetken saatavilla. Levy on saatavilla levykauppa Isabelista.

Ensimmäinen Reflections-arvio desibeli.netissä.

Uusi CD

Katso video

 
         
Copyright ? Samppa Mustonen