Uutisia
26.5
Vapun jälkeistä tiistaita..
Päivän Aamupostissa näkyy olevan vihdoin juttu tulevan videomme teosta. Videohan kuvattiin jo maaliskuussa, ja sen pitäisi olla valmiina tämän viikon aikana. Samoin vihdoin selkenee levyn julkaisukuviokin. Siitä lisää ensi viikolla. Masterointiin tehtiin vielä muutama muutos ja ne ovat valmiina ilmeisimmin vloppuun mennessä. Laitetaan ensi viikolla uutta maistiaista meidän MySpaceen. Sieltä voi kätevästi kuunnella myös muita rallejamme.
Keikka 10.7 @ Darkside Club, Helsinki. Lisää infoa tästä myös kohta
1.5.2009
Vappua!
Ensi viikon perjantaina 8.5 soitetaan siis Hyvinkään Ammattioppilaitoksella järjestettävässä Hewinkää s heavy lesson- tapahtumassa. Tarjolla hkääläislähtöistä räimettä isolla kädellä. Mukana mein lisäksi Scarecrow, Spiriticum ja Harha. Tapahtuma alkaa klo 18.00 ja soittoajat seuraavat:
19.00 Harha 20.00 Scarecrow 21.00 Spiriticum 22.00 Kiana
Liput 4e. Tapahtuma on ikärajaton ja päihteetönkin vielä! Vapun jälkeen tuskin maistuisikaan.. pä.
13. huhtikuuta 2009
Paljon asiaa!
&AUMLänestä meitä Radio Rockin skabassa. Palkintona olisi kaikkia hyvyyksiä, jotka kyllä kelpaisi meille. &AUMLänestä ja tsekkaile skaba T&AUML&AUMLLT&AUML!
Debyyttilevymme Abstract Entity menee masteroitavaksi 21.4 Chartmakersille ja levyn masteroi Svante Forsbäck. Myös levyn kansitaide on about valmiina. Julkaisusta olisi siis valmiina ja se koetetaan saada ulos pikimmiten. Ennen sitä varmaan vielä yksi MySpace- maistiainen.
Perjantaina 17.04 Hyvinkäällä, ravintola pelikentässä lauteilla me, grendel, coredust ja dogeyegod. Liput 5e. Luvassa siis niistoa neljän bändin voimin pikkurahalla. Ei kannata missata!
Meitin MySpace meni uusiksi ja siellä on nähtävissä jo tulevan levyn kansitaidettakin. Beloved Addiction- maistiainen on saanut jo pitkälle yli 2000 soittoa. Se on hyvä se. Kohta muuttuu myös kotisivun layout.
Ja vielä. Hyvinkäälle järkkäillään raskaamman rockin häppeninkiä, joka tottelee nimeä Hevinkää ´s heavy lessons ja esiintymässä ainakin me, Scarecrow ja Spiriticum. Päivämäärä 08.05 ja homma järjestetään Hyvinkään ammattioppilaitoksen salissa. Tapahtuma on ikärajaton ja liput maksavat 3e. Lisää infoa sitä mukaan kun sitä meille asti tippuu.
Pingviinidokumentin murtamana
Jarno
13. maalisikuuta 2009
Pikainen liveveto
Soitetaan tänään perjantaina Tervakoskella, ravintola Wanhassa Mestarissa. Keikka tuli tietoon eilen, joten kiirettä pitää. Menemme tuurailemaan peruuttanutta artistia. Grendelin kanssa siis vedetään. Tulkee kahtoon.
Lauantaina alkaa uuden musiikkivideon nauhoitukset. Odotukset korkealla. Saapa nähdä miten mein käy. Ja niin, pelikentän keikka on siis jo perjantaina 17.4. Ei lauantaina, kuten aiemmin ilmoiltiin.
Eipä muuta, vloppuja kaikille!
Jarno
19. helmikuuta 2009
Uusi biisi online
Lisättiin uusi biisi meidän MySpaceen Ralli on nimeltään Beloved Addiction ja löytyy tulevalta debyyttilevyltämme. Tsekkailkaa meno.
Virgin Oilin keikan soittoaikamme on ~ 21:40 ja ovet aukeavat klo 21:00 joten tulkaahan ajoissa paikalle!
|